Alkuperäinen nimi: The Little Shop of Horrors
Ohjaus: Roger Corman, Charles B. Griffith, Mel Welles
Käsikirjoitus: Charles B. Griffith
Pääosissa: Jonathan Haze, Jackie Joseph, Mel Welles
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1960

Seymour Krelboin (Jonathan Haze) on hieman tohelo kukkakaupan apulainen. Hänen kukkia inhoava pomonsa Gravis Mushnik (Mel Welles) on saamassa Seymourista tarpeekseen, mutta antaa tälle vielä yhden tilaisuuteen. Lepyttääkseen pomonsa Seymour tuo näytille kasvattamansa erikoisen kasvin, josta tulee hetkessä kukkakaupan vetonaula. Pian Seymour huomaa kuitenkin, että kasvin mieliherkkua on veri ja ihmisliha...

Pieni kauhukauppa on jo klassikoksi muodostunut pienen budjetin elokuva, josta on tehty ainakin kaksi uutta versiota ja 2011 olisi ilmeisesti tulossa kolmas sellainen. Lisäksi elokuvasta on lukuisia näyttämösovituksia ja sellainen on myös nähtävissä syksyllä Tampereen komediateatterissa. Klassikkoasemasta huolimatta itse näin elokuvan nyt ensimmäistä kertaa ja täytyy myöntää, että elokuva oli varsin mainio tuotos.

Tarina elokuvassa oli suurin piirtein absurdein mahdollinen. Seymour saa japanilaiselta kauppiaalta kukan siemeniä, joka kasvaessaan alkaa tuosta noin vain puhua englantia. Tämä kasvi sai muutenkin aika monet naurut irtoamaan. Kuitenkaan pelkkään kasviin ei tämän elokuvan hyvät hetket jääneet, sillä elokuva tarjosi myös  monia muitakin absurdeja hetkiä, eikä vähiten hersyvän hauskojen hauskoissa dialogeissa. Pieni kauhukauppa on ehdottomasti elokuva, jota ei saa katsoa otsa rypyssä, sillä niin paljon erilaisia päättömyyksiä juonessa vilisi (esim. lopun takaa-ajo, jossa mukana oli jostain syystä myös Mushnik), vaan sitä pitää yrittää katsoa vain harmittomana viihteenä, sillä silloin elokuvasta saa eniten irti.

Luojan ostin Pienen kauhukaupan elokuvan nimen vuoksi, enkä siksi, että kannessa komeilee Jack Nicholson. Nimittäin Pienen kauhukaupan myynti on taas yksi esimerkki siitä, miten vanhoja elokuvia mainostetaan tunnetuilla nimillä, vaikka todellisuudessa ovatkin esiintyneet hyvin pienessä roolissa. Nimittäin Jack Nicholson esiintyy tasan yhdessä kohtauksessa (varsin riemukkaasti tosin) hammaslääkärin vastaanotolle tulevaa masokistista potilasta. Noin muutenkin elokuva tarjosi lukuisia absurdeja hahmoja aina kukkia syövästä miehestä (Dick Miller), luulosairaasta äidistä (Myrtle Vail) ja lapsensa kuolemaan neutraalisti suhtautuvasta poliisietsivästä (Jack Warford) lähtien.

En tiedä, johtuiko tämä dvd-julkaisusta vai siitä halpatuotantomaisuudesta, mutta elokuvan ensimmäisessä varsinaisesa kohtauksessa hahmojen liikkuminen oli tietyllä tapaa nykivää. Koko elokuva ei siis nykinyt, vaan ainoastaan näiden hahmojen liikkuessa. Onneksi tämä vaivasi vain tätä alkukohtausta, sillä jatkuessaan tämä olisi toden totta voinut vaikuttaa pisteisiinkin (näin pienestä nykimisestä en uskaltanut rokottaa, kun en ole varma, mistä se johtui).

Pisteitä: 3,5/5